WELCOME TO SIMBA'S HOME PAGE!

            ( just scroll it down and enjoy; the last part of this page is in English)

 

***

TERVETULOA SIMBAN SIVUILLE!

( vieritä vain alaspäin ja nauti näkemästäsi )

      

*|||*

 UUSIN KIRJANI

"SIMBAUTELLEN"

ilmestyi viime keväänä. Tilaa itsellesi klikkaamalla kirjan nimeä.

Voit saada sen myös suoraan osoitteesta simba@simbaus.fi

*|||*

TAJUNNAN PALVOJIEN OMA SIVU.

Tajunta

Olemassaolo sisältää kaksi luonnollista selviötä:

a. se on olemassa, minkä joku hahmottaa ja

b. joku on olemassa sisältäen Tajunnan, mikä hahmottaa.

Jollei mitään ole olemassa, silloin ei ole myöskään Tajuntaa; Tajunta ilman mitään tajuttavaa on mahdottomuus. Tajunta tajutakseen vain itsensä on sekin siis mahdottomuus; ennen kuin Tajunta voi tunnistaa itsensä tajunnaksi, sen pitää olla jonkun Tajunta. Jos se, mikä väitetään oivalletun, ei ole olemassa, niin tuo väittämä ei ole Tajunnasta.

Olkoon tiedon taso mikä hyvänsä, nämä kaksi – olemassaolo ja Tajunta – ovat selviöitä, itseisarvoja, joita ei voi sulkea pois tai evätä. Ne ovat muuntumattomia, ensisijaisia selvyyksiä, joita ei voi muuttaa missään toiminnassa, mihin ihminen ryhtyy, ei miltään osin hänen tietoisuutta eikä elämää sen ensimmäisestä hahmotellusta valonsäteestä laajimpaan hankittuun tietoisuuteen. Tiedetäänpä sitten kaikkein vähäisimmän hiukkasen muoto tai valtaisan aurinkokunnan koko rakenne, perusselviö pysyy samana eli, että tiedon kohde on olemassa ja että se kyetään tajuamaan. Olemassaolo on siis kuvioitunutta liikettä, jonka Tajunta tunnistaa ja määrittelee.

Tajunta on luontoon kuuluva tietoisuuden tunnistamisominaisuus - kyky hahmottaa se, mikä on olemassa.

Tuntemus ei ole passiivinen tila, vaan varsin aktiivinen toiminto. Tuntemuksen alemmalla tasolla vaaditaan monitoimitila, hermostollinen toiminto tekemään ihmiselle mahdolliseksi kokea aistihavainto ja nivoa yhteen erilaiset aistimukset havainnoiksi; tuo toiminto on automaattinen, tahdosta riippumaton; ihminen on tietoinen sen tuloksista, muttei itse toiminnosta. Korkeammalla, käsitteellisellä tasolla toiminto on psykologinen, valveutunut ja tahtolähtöinen. Kummassakin tapauksessa tuntemus on katkeamattoman toiminnan aktivoima ja ylläpitämä.

Suorasti tai epäsuorasti, jokainen Tajunnan toiminto johtuu jostain sen ulkopuolisen maailman aistimuksesta.     Jokaiseen    tuntemuksen    tilaan   liittyy  jokin kohde,  toisin   sanoen  jokin      hahmotettava ja tulkittava sisältö. Ulospäin suuntautuminen on havainnon toiminto eli tapahtuu käsittämisen toiminto jostain ulkopuolisen kohteen olemassa olemisesta. Sisäinen tarkkailu puolestaan on sisäänpäin suuntautuvaa havainnointia – jonkun oman sisäisen maailman henkisen toiminnon havainnointia joistain olemassa olevista kuten ajattelemisesta, tuntemisesta, muistelemisesta jne. Se on suhteessa ainoastaan sisäiseen maailmaan niin, että Tajunnan vaihtelevat toiminnot voivat olla koettavissa, tajuttavissa, määriteltävissä tai viestittävissä. Tajunnallisuus on siis tietoisuutta jostakin. Tajunnan epäselvä tila on jonkin tai joidenkin havaintojen aiheuttama ristiriita.

Ensimmäiset ilmiselvät käsitteet ovat ”olemassaolo”, ”identtiteetti” (joka on olemassaolon seuraamus) ja ”Tajunta”. Voidaan opiskella, mikä on olemassa ja kuinka Tajunta toimii, mutta ei voida jäsentää (tai ”kokeilla) olemassaoloa niin kuin miten tai Tajuntaa millä tavoin. On olemassa jakamattomia primäärisyyksiä. (Yritys kokeilla niitä on itsessään ristiriitaisuus; se on sama kuin yrittäisi kokeilla ei-olevaisella, tai Tajuntaa tajuttomuudella.) Tajunta on siis eloonjäämisen perustarkoitus niille elollisille orgaaneille, joiden hallussa se on.

Ihmisen Tajunta on hänen vähiten tunnettu ja kuitenkin eniten hyväksi käytetty elintärkeä ”elin”. Useimmat luulevat, että Tajunta sellaisenaan on eräänlainen määrittelemätön ”lahja”, jolla ei ole luonnetta, ei erityistä identtisyyttä ja, juuri siksi, ei vaateita, ei tarpeita, ei sääntöjä asianmukaiseen tai asiattomaan käytettävyyteen. Yksinkertaisin osoitus tästä luulosta on ihmisten halukkuus valehdella tai olla vilpillinen, vääristää ja värittää todellisuutta perustelemalla, että ”Olen ainoa, joka tietää” tai ” mielestäni se on ...” jne. huolestumatta lainkaan, mitä tämä merkitsee toisen henkilön Tajunnalle ja mielelle, mitä estoja, jäljittämätöntä, tuhoisia häiriöitä se aiheuttaa, ja millaisia loukkaavia vaurioita voi tuollaisista ilmaisuista syntyä toiselle ihmiselle.

Tajunnan kontrollin menettäminen on ihmisen kokemuksista kaikkein loukkaavin: Tajunta, joka epäilee omaa tehokkuuttaan, on valtavan sietämättömässä tilassa. Silti ihmiset solvaavat, kumoavat ja näännyttävät tajuntojaan tavalla, jota he eivät hyväksyisi tehtävän edes heidän hiuksilleen, varpaankynsilleen tai vatsalleen, koska he tietävät, että jokaisella näistä kohteista on erityinen luonne, erityinen vaatimus tulla käsitellyksi. Ja, jos joku haluaa käsitellä niitä huolella, on tukkaa kammattava, varpaankynsi leikattava ja pidättäydyttävä syömästä sopimattomia ruokia ja myrkkyjä. Mutta entä ihmisen Tajunta? Luullaan, että se ei tarvitse yhtään mitään ja että se voi sulattaa ihan kaiken. Ainakin liian monet ihmiset luulevat niin. Ja he jatkavat luulemistaan samalla, kun he purkavat paineitaan psykologin sohvalla valittaen, että heidän mieli pitää heitä pysyvästi kauhuissaan ei minkään selkeän syyn takia”.

Totuus on kuitenkin, että ihmisen Tajunta omaa erityis-luonteen, erityisine tiedonkäsittelyyn ja havaintoanalyyseihin kohdistuvine tarpeineen, mikä ei ole loputtomasti mukautuva eikä näin ollen kykene muovautumaan vahamaisesti jokaiseen yksityiseen kiemuraan tai kaikkiin julkisiin toimivuuksiin.

Aivan kuten ihmisen fyysinen olemassaolo oli selkiintynyt, kun hän oivalsi sen perusajatuksen, että ”luonteen, ollakseen komennossa (lainalainen), täytyy olla tottelevainen, niin hänen Tajuntansa vapautuu, kun hän älyää, että ”luonteen, ollakseen ymmärretty, on toteltava” - että havainnonteon säännöt on sovellutettava olemassaolon lainalaiseen luonnonmukaisuuteen, hänen tiedonkäsittelyn yksilöllisyyteen.

Mystiikan tunnusmerkki on raa'an jääräpäinen kieltäytyminen hyväksymästä sitä tosiasiaa, että Tajunta muun olevaisen tapaan, omaa yksilöllisyyden ja että se on erityisen luonteen luonnonmukaisuus, toiminnallisuus erityisen tarkoituksen takia. Samalla kun sivistyneen yhteiskunnan kehittyminen on eliminoinut yhden mystillisen alueen toisensa jälkeen, ihmeisiin uskovien näkemys muodostuu heidän kiihkeistä yrityksistä säilyttää identiteetti Tajunnan hylättynä osatekijänä.

Ehdoton, mutta myöntämätön nykyfilosofian uusmystiikan peruste on mielikuva siitä, että vain sanomaton Tajunta voi saavuttaa valikoidun todellisuuden tietoisuuden, että ”oikean” tiedon on oltava lähteetön (ilman aihetta oleva), toisin sanoen, että se on saatu ilman minkäänlaista tiedonkäsittelyn tarkoitusta.

Jokaiseen olemukseen liittyy kaksi perusominaisuutta, näkemys tai ihmisen Tajunnan toiminto: sisältö ja toiminto – tietoisuuden sisältö ja Tajunnan toiminto harkittaessa sisältöä. Nämä kaksi ominaisuutta ovat perustavaa laatua olevia, kaikkien käsitteiden ymmärryksellinen yhteinen nimittäjä koskien Tajuntaa.

Tajunnan sisällön muodoista voidaan erottaa toimintamuoto Tajunnalle annetun olotilan aiheesta käsitteellisen toiminnan kautta. Aivan samoin, kuin voidaan määritellä kokonaisuuksien ominaisuudet, voidaan määritellä Tajunnan toiminnot sen sisällöistä ja havaita eroavuudet varsin monenlaisten toimintojen joukossa.

Esimerkiksi (aikuisen yksilön tasolla), jos mies näkee naisen kävelevän kadulla (varsinkin kesäisin), hänen Tajuntansa toiminto on havainto ja sen analysointi; jos nainen on kaunis, miehen Tajunnan toiminto on arvioiminen; jos hän kokee sisäisesti ihailun aiheuttamaa hyväksyntää ja mielihyvää, hänen Tajuntansa toiminto on tunteellisuus; jos hän pysähtyy katselemaan naista ja tekee johtopäätöksiä näkemästään, naisen olemuksesta, iästä, yhteiskunnallisesta asemasta jne, miehen Tajunnan toiminto on harkitsevan erittelevä. Jos mies myöhemmin palauttaa tapahtuneen mieleensä, Tajunnan toimintona on silloin muisteleminen, ja jos hänen mielestään naisen ulkonäkö olisi ollut parempi, mikäli tämän tukka olisi ollut vaalea mieluummin kuin ruskea ja pukunsa sininen mieluummin kuin punainen, miehen Tajunnan toiminto on kuvitteleminen.

Itsetutkistelun alueella aineellisuuden yksiköt, jotka on yhdistetty yksinkertaiseen sisältöön, ovat psykologisen toiminnon erityisiä tapahtumia. Psykologisen toiminnon mitattavia ominaisuuksia ovat sen kohteen sisältö ja intensiivisyys.

Sisältö on tavallisesti jokin ulkopuolisen maailman näkökohta (tai se johtuu jostain ulkoisesta näkemyksestä) ja on mitattavissa ulkoiselle maailmalle vaihtelevin, käyttökelpoisin mittausmenetelmin.

Psykologisen toiminnon intensiivisyys on automaattisesti esitetty, monien faktojen tulos: sen ulottuvuuden tulos, sen selvyyden tulos, sen tiedonkäsitteellistämisen ja motivaation tulos, henkisen voiman tason tai vaadittavan vaivannäön tulos jne.

Ei ole olemassa tarkkaa menetelmää psykologisen toiminnon intensiivisyyden  mittaamiseksi, mutta – kuten värien sisällön muotoilussa – käsitteellistäminen ei vaadikaan tarkkaa mittausmenetelmää, vaan intensiivisyyden taso voidaan mitata arvioiden, vertailevalla asteikolla.

Esimerkiksi ilontunteen intensiivisyys heijastettuna tiettyihin tosiasioihin vaihtelee näiden faktojen  tärkeyden  mukaan   henkilön  omassa  arvojärjestyksessä;   se    vaihtelee   vaikkapa  sellaisissa   tapauksissa   kuin uuden   puvun ostamisessa tai saadussa palkan korotuksessa tai mentäessä naimisiin rakastetun kanssa. Ajattelemistoiminnon ja vaadittavien älyllisten ponnistusten intensiivisyys vaihtelee niiden laajuuden mukaan; se vaihtelee, jos joku tajuaa käsitteen ”taulukkotieto” tulkitessaan 3x3=9 tai käsitteen ”oikein”, kun hän ymmärtää, että 2 e = mc2.

                */|||\*